|
Elsa-ohjelma
Vuosina 2003-2006 toteutettu Elsa-ohjelma oli liikenne-
ja viestintäministeriön poikkihallinnollinen
esteettömän liikkumisen tutkimus- ja
kehittämisohjelma. Näille sivuille on koottu kaikki ohjelman aikana
tuotettu materiaali (Elsa-hankkeet).
Lisäksi tietopankissa
on muuta esteettömään liikkumiseen liittyvää tietoa
ja linkkejä
Pohjoismaiden ja Baltian liikenneministerit keskustelivat esteettömyydestä Joensuussa
Pohjoismaiden ja Baltian liikenneministerit kokoustivat Joensuussa 4.-5. syyskuuta. Kokouksessa ministerit keskustelivat myös esteettömän liikkumisen edistämisestä. Vammaisten ja vanhusten liikkumismahdollisuuksista erityisesti joukkoliikenteen osalta alusti Pohjoismaiden vammaispoliittisen neuvoston pääsihteeri Inge Ovesen.
Ovesen toi esityksessään esille keskeisiä haasteita ja ongelmia sekä keinoja esteettömän liikenneympäristön ja esteettömien matkaketjujen luomiseksi. Tärkeää on ajattelutapojen muutos ja ennakkoluulojen poistaminen. Ovesen korosti sitä, että pohjoismaista yhteistyötä on lisättävä, ja sitä pyritään laajentamaan myös Baltian suuntaan.
Alustuksen jälkeen käytetyissä puheenvuoroissa todettiin, että esteettömyyden edistämiseen täytyy kiinnittää tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota. Varsinkin Pohjoismaissa esteettömyys on noussut viimeisen 10 vuoden aikana esille olennaisena liikennepoliittisena tavoitteena, ja yhteistyön myötä on saavutettu edistystä. EU:n lainsäädännön tasolla on viime vuosina kiinnitetty huomiota muun muassa matkustajien oikeuksiin ja sitä kautta vahvasti myös vammaisten ja muiden liikkumis-ja toimimisesteisten/liikuntarajoitteisten henkilöiden oikeuksiin.
Elsa-materiaalia
Elsa-ohjausryhmän suositukset ja johtopäätökset
sekä lyhyt kuvaus ohjelman tuloksista löytyvät
ohjelman loppuraportista. Elsa-ohjelmasta on tehty myös
ulkoinen arviointi, joka on raportoitu omana
julkaisunaan.
|