![]()
LINJA
II
Pysäköintipolitiikan vaikutukset COST342
Projektin
kuvaus
COST342:n tarkoituksena on tutkia pysäköintitoimenpiteiden vaikutuksia
liikkumiseen ja talouteen. YTV:n ja TKK:n tutkimuksessa tarkastellaan
pääkaupunkiseudun nykyistä pysäköintipolitiikkaa ja pysäköintipoliittisten
toimien vaikutuksia liikennepoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen ja
erityisesti kulkutapajakaumaan kahdella esimerkkialueella Helsingin keskustassa
ja Tapiolassa. Työ jakautuu kolmeen osaan:
·
Pysäköinnin nykytilanteen kartoitus
esimerkkialueilla jo tehtyjen selvitysten perusteella.
·
Vaikutusten arviointi olemassa olevia
tietoaineistoja ja laadittuja tai laadittavia malleja käyttäen.
·
Pienimuotoinen SP-tutkimus, jonka
tavoitteena on tutkia tärkeimpien pysäköintimuuttujien vaikutusta erityisesti
kulkutavan valintaan.
Selvityksen tavoitteena on kartoittaa lähinnä olemassa olevan aineiston
pohjalta käytössä olevia ja suunniteltuja pysäköintitoimenpiteitä sekä niiden
vaikutuksia. Toinen tärkeä osa on selvittää pysäköinnin vaikutuksia
liikkumiseen ja sen huomioonottamista liikenne-ennusteissa ja liikennejärjestelmätason
vaikutusten arvioinnissa.
Aikataulu
Tutkimus on aloitettu 12/99 ja se on valmistunut keväällä 2002.
Tutkimusraportti on julkaistu YTV:n raporttisarjassa (www.ytv.fi).
Osapuolet
ja yhteystiedot
·
Suoma Sihto, YTV
Puh. 09-1561 393
Fax. 09-1561 416
S-posti: suoma.sihto@ytv.fi
Seurantaryhmä
Mauri Heikkonen ja Leena Silfverberg, ympäristöministeriö; Ritva Laine,
Suomen kuntaliitto, Ulla Priha, Tielaitos ja Petri Jalasto, liikenne- ja
viestintäministeriö.
![]()