![]()
LINJA
II
Projekti: Kehäteiden sopeuttaminen kaupunkirakenteeseen
Projektin
kuvaus
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kehäteiden aiheuttamia vaikutuksia
kaupunkirakenteeseen. Lisäksi vertailevan tutkimuksen avulla tuodaan esiin
maankäyttöön liittyviä näkökohtia, jotka kohdistetaan pääkaupunkiseudun
kaupunkirakenteen kontrollointiin. Vertailevaan tutkimukseen on valittu kolme
case-study kaupunkia, jotka ovat Amsterdam, Edinburgh ja Helsingin
pääkaupunkiseutu.
Aikataulu
Tutkimus on aloitettu 1997 ja englanninkielisen väistökirjan on määrä
valmistua syksyllä/00. LYYLI -rahoitus projektille on päättynyt. Tutkimustuloksia ei ole raportoitu LYYLI
-raporttisarjassa.
Osapuolet
ja yhteystiedot
Tutkimuksen tekijä on maisema-arkkitehti Mervi Romppanen. Työtä varten on
perustettu seurantaryhmä, jonka puheenjohtajana toimii apulaisjohtaja Heikki
Miettinen Uudenmaan liitosta ja jäseninä edustajia Teknillisestä
korkeakoulusta, ympäristöministeriöstä, Tielaitokselta, Uudenmaan tiepiiristä,
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungilta, Uudenmaan liitosta ja YTV:stä.
Lisätietoja antaa:
![]()