![]()
LINJA
II
Projekti: Kimppakyyti energian käyttöä tehostavana sosiaalisena innovaationa
Projektin
kuvaus
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitkä ovat niin sanotun
kimppakyydin mahdollisuudet pyrittäessä säästämään energiaa ihmisten
liikkumisessa paikasta toiseen. Osittain tutkimus ei vastannut alkuperäistä
laajuutta eli lopullisessa tutkimuksessa ei arvioitu kimppakyydin vaikutusta
energian käytön tehostamiseen vaan selvitettiin ihmisten kulkutapoja
työmatkoilla pikkukaupunkiympäristössä. Tutkimus oli luonteeltaan
tapaustutkimus, joka tehtiin Kokkolan yhden suuren työnantajan, Outokumpu Zinc
Oy:n henkilökunnasta ja sen liikkumistottumuksista työmatkoilla. Yksi
tavoitteista oli arvioida ihmisten asenteiden ja mielipiteiden näkökulmasta,
onko kimppakyyti käyttökelpoinen vaihtoehto pikkukaupungin asukkaiden
työmatkaliikkumisessa. Tutkimuksen tulokset ovat samantapaiset kuin Oulun
vastaavassa tutkimuksessa. Mm. tiedotusta tarvitaan nykyistä enemmän ja
lainsäädäntö olisi saatava kuntoon. Toimivan organisaation luominen on myös
tärkeää.
Aikataulu
Tutkimus on toteutettu Kokkolassa toimivassa Jyväskylän yliopiston
Chydenius-Instituutissa vuoden 1998 aikana. Projektista on ilmestynyt raportti: Olli Rosenqvist: Työssäkäyntiliikkuminen ja kimppakyyti
pikkukaupungissa, LYYLI -raporttisarja 5.
Osapuolet
ja yhteystiedot
Tutkimus tehtiin yhteistyössä kokkolalaisen kimppakyytivälittäjän, Tmi Tele
Kimppakyydin, kanssa. Chydenius-Instituutissa tutkimuksen toteuttamisesta
vastasivat tutkimusjohtaja Seija Virkkala ja tutkija Olli Rosenqvist. Osoite:
![]()