LINJA I
Projekti: Maanalaisten tilojen hyväksikäyttö

Projektin kuvaus

Maanalaisten tilojen hyödyntäminen kaupunkirakentamisessa on noussut 1990 -luvulla ajankohtaiseksi eri puolilla Suomea. Kiinnostus maanalaiseen rakentamiseen on kasvanut suuremmissa kaupungeissa keskusta-alueilla kävelyalueiden kehittämistyön yhteydessä. Lisäksi on tullut tarpeita eheyttää kaupunkirakennetta niin, että kaupunkiväylien haittavaikutuksia vähennettäisiin tai jopa poistettaisiin kansi- ja tunnelirakentamisen avulla.

Hanke on jatkotutkimus vuosina 1997-1999 toteutetulle LYYLI -projektille "Maanalaiset pysäköintitilat kaupunkien keskustoissa: vaikutusten arviointi", jossa maanalaisten tilojen kohdekaupunkeina olivat Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Kuopio ja Vaasa.

Hanke jakautuu kahteen osaan, joissa tehdään vertailuja maanalaisten tilojen käytöstä: Toimintojen muutokset keskusta-alueella -osuudessa selvitetään maanalaisten tilojen verkostoitumismahdollisuuksia, huollon tehostamista sekä muiden toimintojen (mm. varastointi) maanalaisia käyttömahdollisuuksia Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion keskusta-alueilla.

Maankäytön muutoksia väyläalueilla -osuudessa kohdealueina ovat Espoo (Kehä I, Leppävaara), Turku (Kupittaa) ja Tampere (Paasikiven-Kekkosentie). Osuudessa selvitetään erilaisten tunnelointi- ja kansivaihtoehtojen yhdyskuntarakenteellista kannattavuutta.

Työssä laaditaan kohdealueille vertailupareiksi maanalaisia tiloja hyödyntävä vaihtoehto ja nykytilanteen säilyttävä vaihtoehto.Työn tuloksena laaditaan arviot maanalaisen tilan alueellisista ja paikallisista maankäyttövaikutuksista. Lisäksi työssä arvioidaan maanalaisen rakentamisen taloudellista kannattavuutta elinkaarilaskelmiin perustuen.

Aikataulu

Hanke on käynnistynyt elokuussa 1999 ja se on valmistunut alkuvuodesta 2001. Osa projektin tuloksista on raportoitu LYYLI –raporttisarjassa nro 29 Minna Fontell, LT-Konsultit Oy & Ari Ekroos ja Kauko Viitanen, Teknillinen korkeakoulu: Yleisen tien kattaminen tai tunnelointi – Lainsäädäntö, kaavoitus ja kiinteistönmuodostus (HUOM. Painos loppunut). Koko projekti on raportoitu LYYLI raporttisarjan numerossa 31 LT-Konsultit Oy, Insinööritoimisto A-Tie Oy, VTT Yhdyskuntatekniikka: Maanalaisten tilojen hyödyntäminen keskustoissa ja väyläalueilla.

Osapuolet ja yhteystiedot

Projektin konsulttina toimii LT-Konsultit Oy, jossa projektipäällikkönä on DI Kimmo Rönkä. Työhön osallistuvat myös insinööritoimisto A-Tie Oy (DI Juha Vehmas) ja VTT Yhdyskuntatekniikka (erikoistutkija Kari Rauhala). Hanketta rahoittavat Espoon, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Kuopion kaupungit, Uudenmaan ja Hämeen tiepiirit sekä LYYLI -tutkimusohjelma.

Seurantaryhmä

Seurantaryhmän puheenjohtajana toimii yli-insinööri Mauri Heikkonen ympäristöministeriöstä. Muina jäseninä ovat arkkitehti Ulla Priha Tielaitoksesta, va. suunnittelupäällikkö Markus Rönty ja apulaisasemakaavapäällikkö Pertti Maisala Espoon kaupungista, asemakaava-arkkitehti Mikko Järvi Tampereen kaupungista, kaavoitustoimen johtaja Markku Toivonen Turun kaupungista, kaavoituspäällikkö Ilkka Halinen Jyväskylän kaupungista, asemakaava-arkkitehti Martti Lätti ja liikenneinsinööri Aarno Lietola Kuopion kaupungista, DI Elisa Sanasvuori Uudenmaan tiepiiristä ja suunnittelupäällikkö Matti Höyssä Hämeen tiepiiristä.

 

RAPORTTITIIVISTELMÄ 29

RAPORTTITIIVISTELMÄ 31