LINJA I
Projekti: Yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen vaikuttavat tekijät —esimerkkialueena Kouvolan seutu

Projektin kuvaus

Tutkimuksen lähtökohtana on tilanne, jossa täydennysrakentamisella aikaan saatava yhdyskuntarakenteen eheyttäminen voidaan monesta syystä nähdä järkeväksi ja tavoiteltavaksi asiaksi. Tutkimuksen tavoitteena on analysoida eheyttävään täydennysrakentamiseen vaikuttavia tekijöitä ja esittää ehdotuksia niihin vaikuttamiseksi. Tutkimuksessa on tarkasteltu lähinnä seudullista tasoa esimerkkikohteena Kouvolan seutu ja keskitytty pääasiassa seuraaviin kysymyksiin:

Tutkimuksessa ei selvitetä laajemmin täydennysrakentamisella saavutettavia laskennallisia hyötyjä, mutta pohditaan kuitenkin esimerkiksi seuraavia asioita:

Täydennysrakentamisen tarve ja mahdollisuudet ovat riippuvaisia paitsi vallitsevasta tilanteesta myös yleisesti maankäytön kysynnästä ja tarjonnasta. Täydennysrakentamisella vaikutetaan liikkumisen kustannuksiin ja alueiden viihtyisyyteen (laatuun), jotka osaltaan vaikuttavat maankäytön kysyntään ja yleisemminkin asukkaiden ja yritysten viihtyvyyteen.

Aikataulu

Tutkimus alkoi syksyllä 1997 ja se on valmistunut keväällä 1999. Projektista on julkaistu raportti: Koverola, Hannu, Seppo Lampinen, Heikki Metsäranta & Anna Saarlo: Eheyttävän rakentamisen esteet. LYYLI-raporttisarja 15.

Osapuolet ja yhteystiedot

 

RAPORTTITIIVISTELMÄ