Raporttisarja 34

Liikenne- ja maankäytönsuunnittelu – Yksittäisistä matkoista kokonaisuuksien hallintaan

Tiivistelmä

Projektin tavoitteena oli selvittää, miten henkilöliikennetutkimusaineistojen hyödynnettävyyttä voitaisiin parantaa koko yhdyskuntasuunnitteluprosessissa. Matkustuskäyttäytyminen on hyvin yksilöllistä, mutta voidaan olettaa, että tiettyjen kaikille yhteisten perustarpeiden, kuten työssäkäynnin ja päivittäisasioinnin osalta käyttäytymisessä olisi olemassa yleisiä toimintamalleja.

Liikenne- ja maankäytönsuunnittelun yhtenä tavoitteena on tehokkaan yhdyskuntarakenteen luominen mm. liikkumistarvetta minimoimalla. Tämä edellyttää toimintojen keskinäisen suhteen ja niihin vaikuttavien ”lainalaisuuksien” selvittämistä. Toimintojen ja liikkumisen välistä vuorovaikutusta voidaan selvittää tutkimalla matkaketjuja, jolloin selvitetään kaikki yksilön päivän aikana käymät matkan kohteet, niiden ominaisuudet sekä itse matkojen tekemiseen liittyvät ominaisuudet. Analyysi edellyttää yhdyskuntarakenteen tarkkaa kuvausta esimerkiksi paikkatietoaineistojen avulla.

Työssä on esitetty eräitä liikennetutkimusaineistojen nojalla tehtyjä havaintoja, joiden avulla voidaan edistää LYYLI-ohjelman tavoitteita. Havainnot perustuvat Turun seudun ja Keski-Uudenmaan ja Hyvinkää – Riihimäen seudun henkilöliikennetutkimusten tuloksiin. Mainituissa aineistoissa 10 yleisintä matkaketjua ovat lähes samat, vaikka alueet ovat luonteeltaan hyvin erityyppiset. 10 yleisintä matkaketjua käsitti lähes 64 – 75 % kaikista kotiperäisistä matkaketjuista.

Liikennesuoritteen minimoimisen näkökulmasta on tärkeää miettiä, a) miten voitaisiin edistää asuin- ja työpaikka-alueiden sekä palvelujen sijoittumista siten, että matkoja olisi järkevää ketjuttaa ja niistä tulisi mahdollisimman vähän liikennesuoritetta, sekä b) miten voitaisiin edistää ympäristöystävällisten kulkutapojen (joukkoliikenne, kävely, pyöräily) käyttöä. Fyysisen suunnittelun ohella työmatkojen ominaisuuksiin voidaan vaikuttaa monilla poliittisilla ohjauskeinoilla.

Sosiaalista tasa-arvoa edistävien toimenpiteiden tunnistamista voidaan helpottaa jaottelemalla aineistoa a) asuntotyypeittäin, b) ikäryhmittäin, c) perheluokittain. Liikennesuorite suhteessa asuntotyyppijakaumaan, perheen koostumukseen tai ikäryhmään kertoo paljon liikkumisesta ja edistää alueiden/asukkaiden ”elinkaaren” tuntemista liikkumistarpeen näkökulmasta.Paikkatietojärjestelmä todettiin hyödylliseksi kuntien joukkoliikenteen suunnittelussa. Tietojen avulla yritykset voivat tutkia joukkoliikenteen toimivuutta oman henkilöstön työmatkaliikkumiseen. Paikkatietoa voidaan hyödyntää myös joukkoliikenteen fyysisen toimintaympäristön kehittämisessä.

Julkaisutiedot

Tekijät: JP-Transplan Oy, Insinööritoimisto Liidea Oy, Strafica Oy, Maa ja Vesi Oy, Suomen ympäristökeskus
Julkaisun nimi: Liikenne- ja maankäytönsuunnittelu – Yksittäisistä matkoista kokonaisuuksien hallintaan
Lisätietoja: Projektipäällikkö Tuomo Vesajoki, Liidea Oy, Kauppurienkatu 11 B 32, 90100 Oulu, puh. 08-5710551, s-posti: tuomo.vesajoki@liidea.net
Julkaisija: Liikenne- ja viestintäministeriö
Sarjanumero: LYYLI raportti 34
Paino: Edita Prima Oy
ISBN 951-723-372-8