CeBIT 2001 MATKARAPORTTI

Pasi Pekkinen

1          CeBIT 2001 UUTEEN ENNÄTYKSEEN

CeBIT 2001 kokosi lehdistötiedotteiden mukaan paikalle ennätysyleisön, eli 830 000 kävijää.  Osastoja oli tarjolla yhteensä 8106 kappaletta 60 eri maasta.  Samaisen tiedotteen mukaan 95 % näytteilleasettajista kertoi, että halutttu kohderyhmä oli vieraillut heidän osastollaan.  72 % heistä oli sitä mieltä, että CeBIT oli ollut hyväksi heidän myynnilleen ja lähes 90 % aikoo osallistua myös ensi vuonna.   Ulkomaisia messuvieraita oli tänä vuonna 19,4 %, eli noin 160 000.

 

Tässä matkaraportissa esitellään lyhyesti CeBIT 2001 messujen tarjontaa henkilökohtaisen navigoinnin näkökulmasta.  Raportissä käydään läpi seuraavia aiheita:

·         Laitetarjonta

o        Matkapuhelimet

o        Kämmentietokoneet

·         Palvelut ja sovellukset

o        Ajoneuvonavigointi

o        Fleet management

o        Paikannetut palvelut

o        Karttapalvelut

o        Sisätilanavigointi

2          MITÄ OLI TARJOLLA – TRENDEJÄ

2.1        Laitetarjonta

2.1.1        Matkapuhelimet

Esillä oli lukuisia matkapuhelinvalmistajia mm. Alcatel, Benefon, Ericsson, Mitsubishi, Motorola, Nokia, Panasonic, Sendo, Siemens ja Sony.  Nokialla oli esillä kaksi uutta GPRS- puhelinta (Nokia 6310 ja Nokia 8310), sekä uusi kommunikaattori (Nokia 9210).  Molempiin GPRS-puhelimiin on integroituna Bluetooth-tekniikka.

 

 

 

Kuva 1: Nokia 6310

 

Kuva 2: Nokia 8310

(Source: http://www.nokia.com/press/photo/phones/jpeg/10_6310_lowres.jpg)

 

(Source: http://www.nokia.com/press/photo/phones/jpeg/10_6310_lowres.jpg)

 

 

 

Kuva 3: Nokia 9210 Communicator

(Source: http://www.nokia.com/press/photo/phones/jpeg/9210_22.jpg)

Myös Ericsonin lanseeraamissa kahdessa GPRS-puhelimessa T39 ja T68 on integroituna Bluetooth-tekniikka ja jälkimmäisessä värinäyttö.

 

 

 

Kuva 4:  Ericssonin T39

 

Kuva 5:  Ericssonin T68

(Source: http://www.ericsson.com/press/t39-1.html)

 

(Source: http://www.ericsson.com/press/t68m.html)

Erikoisempaa puhelinsuunnittelua edusti ruotsalainen Spectronic, jonka puhelimessa ei ole lainkaan perinteisiä näppäimiä, vaan koko puhelimen etuosa on varattu näytölle ja näppäinten tilalla valinnat tehdään painamalla puhelimen kyljessä olevaa sovelluksen mukaan skaalautuvaa ”painike-aluetta”.

 

 

Kuva 6: Spectronicin Sidetouch Multimedia Telephone

(Source: http://www.spectronic.se/)

Benefon esitteli osastollaan GSM/GPS-puhelimiaan.  Benefon demosi Benefon Esc:iä sekä mm. Genimapin karttapalvelinta, jolta oli mahdollista ladata Esc:iin karttoja.  Omien skannattujen karttojen lataaminen Esc:iin on myös tuettu.  Tämän lisäksi puhelimeen on sisäänrakennettuna GPS-paikannukseen perustuva friendfind-palvelu.  Benefonin osastolla oli esillä Arbonautin kanssa yhteistyössä toteutettu GeoMessaging, sekä Saksalainen kartta-aineistojentoimittaja Presentec.

2.1.2        Kämmentietokoneet

Kämmentietokoneita ja niihin liitettäviä lisämoduuleja oli tarjolla runsaasti.  Värinäyttöjä on tarjolla ainakin Palmilla (Palm IIIc ja m505) ja Handspringillä (Visor Prism). PDA-laitteisiin tarkoitettuja GPS- ja GSM-moduuleja oli tarjolla jokaiseen kämmentietokoneeseen, mutta kukaan ei ollut yhdistänyt niitä vielä samaan alustaan tai korttiin.  Tämä saattaa olla muuttumassa, sillä ainakin taiwanilainen Solomon sanoi tuovansa kyseenkaltaisen kortin markkinoille muutaman kuukauden sisällä. 

 

 

 

Kuva 7: Palm m505

 

Kuva 8: Handspring Visor Prism

(Source: http://www.palm.com/products/palmm505/)

 

(Source: http://www.handspring.com/products/visorprism/photos.jhtml)

Magellanin osastolla esiteltiin Palm V:een ja Handspringin Visoriin tarkoitettuja GPS-alustoja.   Lisäominaisuuksia GPS-moduuliin oli tarjolla GeoDiscoveryllä, jonka Geode GPS Module:ssa on integroituna elektroninen kompassi.  Geode GPS Module on yhteensopiva Palm OS:ää käyttävien PDA-laitteiden kanssa.

 

 

Kuva 9:  GeoDiscoveryn Geode GPS Module

(Source: http://www.geodiscovery.com/geodepp.html)

Myös Nexian esitteli GPS-moduuliansa (HandyGPS), joka on yhdistettävissä  Handspringin kämmenmikroon.  Lisäksi Nexian valmistaa kämmenkonettansa (Versatile Information Platform), jossa integroituna GPS ja langaton modeemi.

 

 

Kuva 10: Nexian HandyGPS

 

Kuva 11:  Nexian Versatile Information Platform

 

(Source: http://www.nexian.com/product/handygps.asp)

 

(Source: http://www.nexian.com/product/versatile.asp)

Varsinaisten kämmentietokoneiden lisäksi esillä oli lukuisa määrä ulko- tai muuhun liikkuvaan työhön tarkoitettuja ”webpad”- ja kenttämikroja.  Alun perin suomalainen yritys, nyttemmin kansainvälinen Xplore Technologies valmistaa kämmen- ja pienmikroja, jotka kestävät kovaakin käsittelyä. 

 

 

Kuva 12: Xplore Tecnologiesin xpad

(Kuva: Antti Rainio)

Tanskalainen PointStar esitteli kehittämäänsä elektronista kompanssia (ECM), joka toimii missä tahansa asennossa, ts. se kompensoi kaikki kallistukset.  PointStar esitteli myös mielenkiintoisia visoitaan tulevasta Pointerista, joka on 3D paikannukseen ja suuntaukseen perustuva palvelu, joka tarjoaa osoitetusta kohteesta kertovaa informaatiota.

 

 

Kuva 13: Pointstarin 3D eletroninen kompanssi

(Kuva: Antti Rainio)

Kuriositeettina mainittakoon toinen tanskalainen yritys Blue, joka BlueTags kehitää älykkäitä tageja mm. matkailusovelluksia varten.  Osastollaan he esittelivät matkalaukkuun kiinnitettävää tagia, joka mahdollistaa matkalaukkujen automaattisen ohjauksen lentoasemilla sekä ilmoittaa laukunomistajalle, kun se lähestyy hihnalla.  Lisäksi mikäli laukku ei olisi jostain syystä saapunut samalla lennolla kuin matkustaja, saa hän automaattisesti tästä tiedon.

 

 

Kuva 14: BlueTagsin valmistama matkalaukkuun kiinnitettävä älykäs tag

(Source: http://www.bluetags.com/)

Suomalainen Aplicom esitteli ajoneuvonavigointiin valmistamiansa tietokoneita.  Aplicom C-sarja on ns. ”mustalaatikko”-ratkaisu, jossa on integroituna GSM ja GPS.  ICA-sarjan tuotteet tarjoavat mustavalkoisen teksti-pohjaisen käyttöliittymän ja G-sarja Windows CE pohjaisen työaseman, johon esimerkkisovelluksen oli tehnyt TietoEnator. 

 

Pääasiassa viihdepalveluita tarjoavan Akumiitin spin-off yritys Akumiitti Telematics valmistaa telematiikkasovelluksia, joiden yhtenä piirteenä on ajokalusten seuranta.  Paikannuksen lisäksi sovellus mittaa ajoneuvoon ja sen käyttöön liittyviä lukuisia suureita, joita on mahdollista hyödyntää suunnittelun ja seurannan tukena.

 

Insta Visual Solutions, joka on Instrumentointi Oy:n osasto, esitteli valmistamiaan joukkoliikenteen informaatiojärjestelmiä.  He valmistavat mm. järjestelmää, jossa pysäkillä ilmoitetaan pysäkkikohtaiset aikataulutiedot, jotka perustuvat bussien DGPS-paikannukseen.

 

2.2        Palvelut ja sovellukset

2.2.1        Ajoneuvonavigointia

Ajoneuvonavigointijärjestelmien markkinat ovat saavuttaneet kypsyyden asteen, ja tarjolla olikin lukuisia vaihtoehtoja.  Opastusta oli tarjolla karttaliittymällä, kirjallisina ja puhuttuina ajo-ohjeina sekä nuoliopasteina.  Paikannus perustui aina GPS:ään, mutta eroavuutta oli lähinnä sen suhteen oliko järjestelmään integroitu tietoliikenneyhteys vai oliko kyseessä ainoastaan paikallinen työasema. 

 

Ohjelmistotalo Distefora tarjoaa mobiili-, media- ja navigointipalveluita.  Disteforalla on tarjolla navigointisovelluksia sekä henkilökohtaiseen että ajoneuvonavigointia (AutoPilot ja CarNavigator) varten.  Henkilökohtaiseen navigointiin tarkoitettu CE-Navigation, on toteutettu Windows CE ympäristöön.

 

Uutta ajoneuvonavigoinnissa oli esim. T-Mobilin Tegaron Scout-järjestelmä, joka on toteutettu Compaq iPAQiin, johon liitetyllä matkaviestimellä haetaan palvelimelta halutun reitin ohjeet.  Yhden reitin ohjeiden hinta on 2 DEM.  Opastusta laatiessaan järjestelmä ottaa huomioon mm. sen hetkiset liikenneolot mahdollisilla reiteillä.  Auton lähtösijainti paikannetaan GPS:llä ja käyttäjä syöttää halumansa määränpään opastusta pyydettäessä.  Kartta-aineistojen käsittelyn palvelinpäässä on toteuttanut PTV.

 

 

Kuva 15: T-Mobilin ajoneuvonavigointijärjestelmä Tegaron

(Source: http://www.tegaron.com/tegaron_en/dienste/navigation/scout/index.html#PDANav)

Eräässä lukuisista Taiwanin-osastoista, oli esillä PDC, joka esitteli ehkä perinteisempää ajoneuvonavigointijärjestelmäänsä T-Way.  Oma ajoneuvonavigointi-järjestelmänsä oli tarjolla myös ruotsalaisella Drive-IT Systems AB:llä.

2.2.2        Fleet management

Sovelluspuolella ajoneuvonavigoinnin ja erilaisten reitinopastuspalveluiden lisäksi tarjolla oli useita ajokaluston seurantasovelluksia.  Mm. GAP esitteli osastollaan omaa fleet management& tracking-sovellustaan BCmini Plus.  Paikannus siinä perustuu GPS:ään ja tietoliikenne GSM:ään.  Itse seurantasovellus pyörii palveluntarjoajan palvelimella ja on käytettävissä normaalilla selaimella.  Lisäksi heillä on tarjollaa henkilökohtainen turvaratkaisu Hiper, joka ulkoisesti on yksinkertainen ”kapula”, ja siinä on sisäänrakennettuna GPS-paikannin ja GSM.  Hiperissa on paniikkipainike, sekä mahdollisuus soittaa ennalta määrättyyn numeroon.  Toisaalta hälytyskeskus voi soittaa siihen ja paikantaa laitteen sijainnin.

 

 

Kuva 16: GAPin henkilökohtainen turvalaite Hiper

(Source: http://www.gapag.de/ger/telematik/contentframe2.html)

Myös SkyCom esitteli osastollaan fleet management sovellusta, WinFleet plus:aa.  WinFleetissä paikannus tapahtuu GPS:n avulla ja tiedonvälitys joko GSM tai Inmarsat-C:n avulla.

 

Datafactoryn fleet management-sovellus Webfleet tukee useita paikannus- ja tietoliikennemenetelmiä, mm. kiinteitä ajoneuvonavigointilaitteita, Nokian 9110 yhdistettynä GPS-vastaanottimeen sekä Benefon Track-puhelinta.  Käytännössä Webfleet-sovellus on käyttökelpoinen myös henkilöiden seurantaan.

 

ISR:n (Integrated Systems Research Corporation) ajokalustonseurantasovellus ISR FleetTrack tukee useita paikannusmenetelmiä mm. DGPS:ää sekä erilaisia sensoreihin perustuvia ratkaisuja.  Myös tietoliikenteen osalta on monta vaihtoehtoa, mm. GSM SMS, GSM data ja infra-puna.

 

Saksalainen Scout esitteli GPS-paikannukseen perustuvaa FleetScout-seurantasovellustaan.  Lisäksi heidän tuotevalikoimaansa kuuluuu karttapalveluita keski-Euroopasta.

 

Novo Meridian esitteli ESRIn osastolla omaa uudistunutta mTrackiään.

2.2.3        Paikannettuja palveluita

Paikannettuja palveluita oli esillä, mm. friendfind-palveluita (Ericsson, Benefon, Siemens, Telia),  informaatiopalveluita lähimmistä palvelupisteistä (D2 Vodafone, Ericsson, NTT DoCoMo, Siemens, Sonera, Telia), reitinopastuspalveluita (Distefora, NTT DoCoMo, Intelliwhere) ja karttapalveluita (Benefon/Genimap, Intelliwhere).  NTT DoCoMolla oli edellisten lisäksi tarjolla mm. turistikohdetietoutta ja säätietoja.  Telefonican osastolla Lucent Technologies esitteli 3G-verkossa tarjottavia paikannettuja palveluita. 

 

Ericssonin osastolla esiteltiin paikannettuja palveluita, kuten friendfind-sovellusta, lähimpien palveluiden hakua sekä opastusta niihin.  Näiden jälkimmäisten palveluiden toteutuksessa on hyödynnetty TomTomin tuotteita.  Lisäksi Ericssonilla oli esitellä paikannukseen perustuva mobiili ”kaupunkisotapeli”.  Ericssonin ja Palm käyttöjärjestelmää käyttävien PDA-laitteiden (mm. Palm, Handspring, Sony) lailla TomTomin palvelut ovat käytettävissä Nokian uudessa kommunikaattorissa: kaupunkikarttoja, reitinsuunnittelua ja hotelli- ja ravintolainformaatiota.    Matkapuhelimissa TomTomin palvelut toimivat WAP-palveluna, mutta valmiudet on olemassa tukemaan myös GPRS:ää ja UMTS:ää.

 

Japanin suurin matkapuhelinoperaattori NTT DoCoMo esitteli osastollaan helmikuussa lanseeraamaansa LBS-sovellustaan mopera Location service.  Tämän paikannetun informaatiopalvelun kautta on tällä hetkellä tarjolla seitsemää eri teemaa: kaupunkitietoa, junareitti- ja aikataulutietoa,  bussireitti- ja aikataulutietoa,  säätietoa, karttatietoa,  tietoa turistikohteista,  sekä tavarataloista.  Kahden kuukauden operatiivisen käytön jälkeen palvelulla on 2000 tilaajaa ja vuoden loppuun mennessä NTT DoCoMo uskoo ylittävänsä 35 000 käyttäjää. Kuten muidenkin palveluiden osalta, palvelun hinnoittelu perustuu kuukausimaksuun, joka on n. €1 per teema.  Edellisen palvelun lisäksi heillä on koekäytössä DoCoMo Location Platform (DLC), joka tulee tarjoamaan alustan ulkopuolisille palveluntarjoajille.  Siinä paikannus perustuu GPS:ään.  Alustan toteuttaminen ei perustu vuosi sitten uutisoituun yhteistyöhön SnapTrackin kanssa.

 

Siemensin tavoitteena on valmistaa operaattoreille paikannettujen palveluiden kokonaisratkaisuja kattaen niin infrastruktuurin kuin myös itse palvelut.  Sisällön osalta Siemens pyrkii löytämään yhteistyökumppaneita, joita se voi osoittaa myös mahdollisille asiakkailleen.  Palveluista valmiita ovat tällä hetkellä kolme:  SieFinder, SieFriend ja SieFleet.  Näistä ensinmainittu on informaatiopalvelu, eli tarkoitettu palveluiden etsintään.  SieFriend on nimensä mukaisesti ”friend finder”-sovellus ja SieFleet ammattikäyttöön tarkoitettu seurantasovellus.  Siemensin esittelijän mukaan Münchenin yksikössä työskentelee noin sata henkilöä kehittämässä paikannettuja palveluita.

 

Operaattoreista Soneralla oli live-esitys palvelutarjonnasta, jossa esiteltiin mm. Soneran Pointer-palveluita.  Soneran 3G-kumppanin Telefonican osastolla Lucent Technologies esitteli Telefonican tulevia kolmannen sukupolven verkossa tarjottavia paikannettuja palveluita.  Demossa esiteltiin friend-find, ravintolan ja elokuvan hakupalvelua, sekä lippujen varaamista elokuvateatterista. 

 

Telian osastolla esiteltiin ystävien seurantasovellusta sekä paikannukseen tukeutuvia keltaisia sivuja. 

 

Vodafone esitteli yhteistyökumppaneineen palvelutarjontaansa Paviljongeissa 34 ja 35.  Yhteistyökumppaneihin lukeutuu mm. CT Motion ja Terenci, joista jälkimäinen keskittyy mm. logistiikka ja fleet management sovelluksiin.  CT Motion esitteli seuranta-  ja ravintolahakusovelluksia, jotka pyörivät CT Motionin Cellebrity-alustalla.  Lähin ravintola tms. hakuun liittyvän sovelluksen päävalikot olivat toteutettu SIM Toolkitin avulla ja vasta valintojen jälkeen puhelin lähetti SMS-palvelukyselyn palvelimelle.  Sitä, kuinka syvää Vodafonen ja CT Motionin yhteistyö on, ei voitu paljastaa.

 

Vodafonen saksalaisella tytäryhtiöllä on tarjota muutama palveluiden paikannuspalvelu WAP-puhelimiin.  Palveluista kuluttaja maksaa vain datapuhelun hinnan, sillä tyypillisesti palvelu voi olla esim. tietyn huoltoasemaketjun lähin asema.  Paikannus tapahtui Cell ID:n avulla. Vodaphone Passon tarjoamat reaali-aikaiset liikennetiedot Saksassa voidaan toimittaa eri muodoissa.  Sijanititiedon luovutusehdoista palvelutarjoajalle Vodafonen edustaja ei suostunut kommentoimaan.

 

Daimler Chrysler esittelemä City Companion on nimensä mukaisesti kaupunkiopas, joka opastaa reitin kohteesta toiseen joko kääntymisohjeina (teksti) tai kuvana kartalla.  Se ei tue varsinaista paikannusta, vaan käyttäjän on itse ilmoitettava lähtöpisteensä sijainti.

 

Yhdessä Suomen osastoista tuotteitaan esittelivät mm. Arbonaut sekä Future 121 yhdessä Teklan kanssa.  Arbonaut julkaisi messujen aikana GeoMessaging-tuotteensa, joka mahdollistaa sijainnin liittämisen kaikenmuotoisiin viesteihin.  Future 121 ja Tekla esittelivät kämmenmikroon karttaliittymällä varustettua personoitavaa paikannuspalvelukonseptiaan.

 

Uusista paikannusmenetelmistä Nokia Networksin edustaja kertoi E-OTD:n tulevan vielä tämän vuoden aikana Pohjois-Amerikkaan, hätäpuheluja koskevan velvoitteen takia.  Nokia Networksillä on tarjota verkko-operaattoreille LMU (location measurement unit), joka tukee niin E-OTD:tä kuin AGPS:ää.  E-OTD:n käyttöönotosta Suomessa Nokian edustaja oli skeptinen. 

2.2.4        Karttapalveluita

Paikkatietojärjestelmiä ja –sovelluksia oli esillä hallissa 21.  Paikalla olivat mm. Integraph, Esri, Scout, sekä karttatoimittaja Teleatlas.   Teleatlaksen edustajan mukaan heidän suunnitelmissaan on laajentaa aineistonsa kattavuutta tämän vuoden loppuun mennessä myös Suomen osalta, ainakin pääkaupunkiseudun alueelta.   Mitään varmaa aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon.  Suomen kannalta Teleatlasta pidemmällä on Navtech, jolla on tänä vuonna tarjota navigointia tukevaa kartta-aineistoa ainakin Helsingin ja Tampereen alueelta. 

 

Integraphin osastolla Intelliwhere esitteli Genie-tuotettaan, joka tarjoaa kartta- ja navigointipalveluita eri päätelaitteisiin.  Intelliwhere esitteli Helsingin keskustasta toteuttamaansa pilottia, jossa demonstroidaan elektronista kartta-aineiston langatonta lataamista kämmentietokoneeseen.  Navigointi on Genien avulla mahdollista, joko syöttämällä lähtö- ja halutun kohteen osoite, tai hyödyntäen palveluvalikkoa määränpään osalta.

 

 

Kuva 17: Intelliwheren Genie – pilotti Helsingin keskustasta

(Kuva: Antti Rainio)

PTV (Planung Transport Verkehr) tarjoaa mm. navigointipalveluita ja hotelli- ja ravintolaoppaita WAP-puhelimille.  Map&Guide on osa PTV-konsernia ja se tarjoaa karttapalveluita sekä fleet management- ja navigointisovelluksia.  Lähtöaineistona he käyttävät NavTechin ja Falkin karttatietoja.  Map&Guiden kartat ovat ladattavissa kiinteän yhteyden avulla Palmiin ja Pocket PC:hen.  PTV:n osatolla oli esillä myös Becker, joka valmistaa autoradioon integroitua ajoneuvonavigointilaitetta.  Opastus esitetään tekstinä ja nuolina, ja toiminta perustuu satelliittipaikannukseen.

 

Directions on brittiläinen Navtechin dataan perustuvien karttapalveluiden ja ajoneuvon seurantasovelluksen tarjoaja.  Heidän tuotteenaan on mm. Street Atlas of Western Europe sekä Vehicle Tracking System, jossa sijaintitiedot välitetään SMS-muodossa.

2.2.5        Sisätilanavigointia

Kohtuullisen uutta, vaikkakin vielä aika vaatimatonta, oli tarjolla sisätilaopastuksen aluella.  Eyeled on toteuttanut Palmiin infrapunaan perustuvan sisätilaopastus-sovelluksen, joka mahdollisti informaation tarjonnan infrapunalähettimen kautta läheisyydessä olevista kohteista, sekä reittiohjeen haluttuun kohteeseen.  Päätelaitteena oli Palmin kämmenmikro.

 

Kuva 18:  Esimerkki Eyeledin infrapunaan perustuvasta opastuksesta

(Source: http://www.eyeled.de/en/2_products/technology.html)

Lesswire, joka tarjosi CeBITin messuoppaan PDA-laitteisiin oli toteuttanut yhteen halliin Bluetooth-tekniikkaan perustuvan opastuspilotin.  Tässä pilotissaan he hyödynsivät omaa LocalNavigator-tuotettaan, ja paikannus tapahtui yhden Bluetooth-solun tarkkuudella.  Lesswiren edustajan mukaan he näkevät potentiaalisina sovelluskohteina museot ja sairaalat.  Esiintyneistä vaikeuksista huolimatta, messujärjestäjät olivat halukkaita tilaamaan lesswirelta koko messualueen kattavan Bluetooth-navigointijärjestelmän ensi vuoden CeBIT messuille.  Erään Nokia Networksin edustajan mukaan Bluetoothin hyödyntäminen paikannuksessa voi vielä nykyisin olla ongelmallista erityisesti  Bluetooth-lähettimen ja päätelaitteen kättelyyn kuluvan ajan takia.

 

 

Kuva 19:  Lesswiren navigointipilotti CeBIT messuilla

(Source: http://www.lesswire.com/english/index.htm)